torstai, 16. heinäkuuta 2009

Unelman toteutus alkaa: minusta tulee kätilö!

Kiinnostus kätilön työtä kohtaan on kasvanut vuosien varrella. Olenhan jo niin vanha, että voin puhua vuosien varsista sun muista. Ehkä minä kasvoin kiinni siihen unelmaan, että joskus voin toimia kätilönä, enkä siitä unelmasta ole päässyt eroon. Sitten päätin, että minustahan tulee kätilö. Kukaan ei vain maininnut missään vaiheessa, että kouluun voisi olla hieman vaikeaa päästä.

No, sitten luin vuoden viittomakieltä ja seuraavana vuonna hain uudestaan. Valintakokeen jälkeen aloin jo miettiä, mitä aion tehdä ensi vuoden kokeessa eri tavalla, enhän minä tänäkään vuonna kouluun pääse.

7.7

Ehdollisten valintojen tulokset. Sieltähän se listasta oma nimi sattui silmään. MITÄ?! Minusta tulee kätilö! Koulu alkaa 1.9 ja siitä se sitten lähtee, kätilöksi kouluttautuminen. Ne neljä ja puoli vuotta sisältävät varmasti hyvin paljon verta, reippaasti hikeä ja useamman kuin pari kyyneltä.

Ensireaktiona itkua ja naurua, soittoja kaikille mahdollisille tutuille. En kuitenkaan ehtinyt koko päivää puhumaan puhelimessa, en tosin itkenyt ja nauranutkaan aivan koko päivää. Mahtava tunne tosin pysyi ja on tallella edelleen.

Tänään

Hain kirjastosta kirjoja, lähinnä kätilöiden muistelmia, mutta myös vähän muuta. Jostakin se on aloitettava ja kerta koulun alkuun on vielä reilu kuukausi, niin muistelmat saavat kelvata tiedonjanoon.

Kunnolla blogi saa alkunsa, kun koulu sitten syyskuussa alkaa, mutta tässä nyt vähän tietoa etukäteen tilanteesta.

1 kommenttia:

  1. Oletko jo ehtinyt lukea kätilömuistelmia? Minä olen lukenut sellaisia kuin Syntymä (Aila Porkka), Taisteleva kätilö (Taina Haapalainen) ja Voiko kätilö tulla (Anna Niiranen) ja yhden, jonka nimeä en nyt millään saa mieleeni... Lukematta on vielä Kätilö-Liinu, Sydänääniä ja Maapallon sydämenlyöntejä.

    VastaaPoista