torstai, 29. lokakuuta 2009

Laboraatioita

Laboraatiotunnit alko viime tai toissa viikolla. Mene ja tiedä... Kuitenkin, kiinnostavaa ja ihan mukavaakin oli :)
Ekalla laborointitunnilla harjoiteltiin käsien pesua ja vähän petailtiin sänkyjä. Ihan perushommia. Seuraavalla kerralla sitten olikin jo vuodepesut. Ei muuta, ku uikkarit päälle ja menoks! Sekin sujui ilman suurempia ongelmia. Mutta toivon silti, ettei ihan heti tarvis ite maata sängyssä kykenemättä tekemään mitään itse.

Vaippojakin puettiin toisillemme. Ei ihan viimeisintä muotia (siks tääkään blogi ei varmaan ole mikään muotiblogi ;)), mutta se hoitsumekko on ihan hauska. Tulee olo, että olis jo opinnoissa paljon paljon pitemällä kuin oikeesti.

Pikkuisen semmosta sähläämistä tuo koulunkäynti tällä hetkellä opettajien puolelta. Millon ei ilmesty opettajaa ollenkaa, millon vaihtuu tunnit toisenlaisiin ja siitä seuraa toisten tuntien totaalinen muutos ja tästä kaikesta on seurauksena vain ja ainoastaan kauhea kaaos. Kukaan ei tiedä mistään mitään.

Seuraavalla (tai sitä seuraavalla...) laboraatiotunnilla syötetään toisiamme.

Itse näin henk. koht. olisin kovasti sitä mieltä, että kaikki tuollaiset syöttämiset ja pesut sun muut olis voinu teettää kahtena päivänä, niin että koko päivä tehtäis kaikkia noita. Ja niin, että tietyt ihmiset olis sen koko päivän potilaita ja seuraavana päivänä sitten taas ne, jotka edellisellä kerralla toimi hoitajina. Silleen sais oikeen käsityksen siitä, että miltä se "oikeesti" tuntuu maata sairaalasängyssä koko päivä ihan toisten armoilla. Vois olla hauskakin tuollainen kokeilu :)

Ahkera AFyn lukeminen on ollut meneillään jo muutaman päivän. Edistystä tulee pikkuhiljaa, mutta tuntuu silti, ettei mitään jäis päähän ihan tietona. Silti oon ihan yllättynyt, että näin aikaisin sais aloitettua lukemisen.

Kätilöksi opiskeluun liittyy vauvat aika oleellisesti ja vauvoista päästään erääseen tuttuun perheeseen, joille tuli uutena tulokkaana pikkuinen tyttö tässä noin kuukausi sitten. Ja parin viikon päästä pääsen vauvaa katsomaan. Vauvat nyt kun sattuvat olemaan niin suloisia :) Ja sattuvat olemaan myös yksi oleellinen syy, miksi halusin kätilöksi.

Hanskoista pitikin vielä mainita. Ovat hankalia (vaikka ne kädessä tulee myös ammattimainen olo), jos eivät satu olemaan juuri oikeaa kokoa. Ja koska valitettavasti omistan epäsopusuhtaiset kädet, niin juuri oikean kokosia hanskoja ei varmaan ole olemassakaan. Aina joko puristaa jostakin tai sormien päihin jää tyhjää, mikä ei helpota hommaa ollenkaan.

2 kommenttia:

  1. Hauskasti tulee kirjoituksestasi mieleen omat opiskelun alkuajat, kun syötettiin toisiamme ja juotiin "sokeuslasit" silmillä :D Harjoitelitiin myös vuodepesuja bikinit päällä, putsattiin hammasvälejä ja tehtiin jalkahoitoja :D. Nostalgista. t. toinen kätilöopiskelija.

    VastaaPoista
  2. Varmaan tulee itekin joskus sitten muisteltua näitä kultaisia kouluaikoja :D

    VastaaPoista