tiistai, 1. joulukuuta 2009

Katetrointia ja muita viimeaikojen juttuja

Vähän on jäänyt viimepäivinä tänne opiskeluhommien päivittäminen. Kauheesti on taas tullut uutta asiaa ja kaikkea en varmaan muista.

Afyn tentistä tuli tulokset ja nelonenhan napsahti :) Ei ollut mikään selvä homma, että hyvin menis, vaan tuli täytenä yllätyksenä, kun odotukset oli melkolailla matalammalla ja toivomukset läpipääsyssä.

Nyt tulossa olis hoitotyön menetelmien kirjallinen tentti ja näyttökoe. Eniten jännittää, jos mulle (ja mun parille, jos nyt paritenttinä tuo tehdään) tulee tehtäväksi mitata verenpaine. Sillon, kun sitä labotunneilla harjoiteltiin, meni se meidän ryhmältä jotenkin oudosti ohi. Ei kai meiltä nyt voi sellaista vaatia, mitä ei ole kunnolla käyty läpi?

Labotunneilla on viimeksi käyty läpi suunhoitoa ja samoilla tunneilla katetrointi. Aiheet eivät kyllä pahemmin liity yhteen, mutta silleen saatiin yksi perjantai vapaaksi. Kyllä kelpaa!

Suunhoito oli lähinnä hauskaa, kun tongittiin toistemme suita. Tunnin aiheena olis itse asiassa tajuttoman potilaan suunhoito. Ei ihan onnistunu tajutonta leikkiminen, kun kaverit töllistelee siinä kädet kyynerpäitä myöten suussa. Ja pikkusen joku roiskasee vettä kaulalle. On tää semmonen ala että :D

Katetrointi oli paljon helpompaa (huomiona se, että tietenkin koulussa harjoitellaan nukeilla, eikä oikeilla ihmisillä) kuin mitä oletin ja olin uskotellu. Onhan siinä paljon sellaisia vaiheita, niinkun esim. sen surullisen kuuluisan pesuhanskan pois ottamisen muistaminen, mutta loppujen lopuks melko helppo homma ja varmasti rutinoituu tekemään tuollaista melko helposti. Oikean ihmisen katetrointi on kyllä asia aivan erikseen, kun täytyy tietenkin huomioida se, miltä potilaasta tuntuu ja itseäkin varmaan jännittää ihan kauheesti varsinkin ekalla kerralla.

Tänään aloitettiin sisätautien hoitotyön kurssi. Kuulostaa huomattavasti paljon jännemmältä mitä toi nyt ainakin ekalla kerralla oli. Tosi tärkeitä asioita tuolla kyllä käsitellään, mutta just nyt, kun kaipaisi kaikkea jännää kätilön työhön liittyvää (tiedän, tiedän ensin käydään sairaanhoitajaopintoja ja sitten vasta kolmannella vuodella siirrytään kätilötyön hommiin), ei diabeteksesta kuunteleminen oikein innosta.

Syksy on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Tammikuussa on jo ensimmäinen harkka. Terveyskeskus kutsuu.

5 kommenttia:

  1. Teilläkö ei testattu nenämahaletkun laittoa kenellekään vaapaehtoiselle? Muistan vielä viime keväältä ko. harjoitustunnit ja meillä vapaaehtoisille se laitettiin. Kyllähän siinä potilaat yski ja yökkäili ja me muut kateltiin silmät pyöreinä. Huh, en kyllä itselleni halua!

    VastaaPoista
  2. Ei testattu vapaaehtoisille, nukeille vaan. Ihmettelin kyllä, että ei edes ehdotettu, vaikka en minäkään ite olis tahtonu.

    VastaaPoista
  3. Hirmu aikaisien teillä sisätautipinnot ohjelmassa, jos jo ekalla lukukaudella? Meillä vasta 3. vuoden syksyllä...

    VastaaPoista
  4. Kyllä aloiteltiin jo sisätauteja. Keväällä alkaa varsinaisesti, mutta diabetes-asiat käytiin jo nyt harkkaa ajatellen. Eri kouluissa ilmeisesti alkaa ihan eri aikoihin samat asiat. Tosin on kouluja, joissa ei tiettyjä kokonaisuuksia käydä läpi ollenkaan. Kai se on sitä, että opsit muuttuu.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihan hyvälle, että teillä on jotain sisätautien perusteita jo ennen ensimmäistä harkkaa, koska sitten ymmärtää paremmin, mitä tehdään ja miksi. Itse aloitin hoitotyön opintoni Turussa. Siellä oli ekana vuonna lähinnä hoitotyön & lääketiedon perusteita, hoitotiedettä + kaikkea yleistä (kieliä, lääkelaskuja jne.). Silloin ärsytti se, ettei käyty mitään perusteita eri sairauksista ja niiden hoidosta, vaan opeteltiin vaan niitä perushoitotaitoja. Olis voinu saada ekasta harkasta (pitkäaikaissairaanhoito) enemmän irti, jos ois ymmärtäny niistä sairauksista jotain :) Muutenkin olen ihmetellyt, miten hoitotyön koulutusohjelmat eroavat toisistaan niin paljon eri ammattikorkeakouluissa. Kuten sanoit joitain kokonaisuuksia ei käydä läpi ollenkaan, ja kuitenkin samaan ammattiin valmistutaan.

    VastaaPoista