Kahden viikon saldo

Kaksi viikkoa on nyt harkkaa takanapäin. Käsiin on pinttynyt vanhusten haju, pää on pyörällä käsidesistä ja kaikkialla haisee nykyään pissa.

Pikkuhiljaa rupeaa hommatkin sujumaan. Enää ei edes pahemmin ahdista mennä tekemään aina uutta päivää. Olisikohan tämä sittenkin hyvä kesätyöpaikka? Täytyy ehkä kysellä jossakin vaiheessa ohjaajalta, mitä mieltä hän on asiasta; pystyisinkö minä tekemään töitä tuolla.

Vaikka ohjaaja onkin mukava, joku mättää silti. Ehkä ei vaan ole mun tyylin ihminen. Joidenkin työkavereiden kanssa huomaa heti, että tullaan juttuun. Sitten tämän oman ohjaajan kanssa tuntuu silti, etten osaa olla oma itseni. Ja välillä tuntuu, etten osaa edes tehdä mitään. Asiat ei ole vaikeita, vaan suurin työ on opetella, milloin tehdään mitäkin ja mistä löytyy kaikki tavarat. On muussakin tietenkin opettelemista, mutta kyllähän jokainen pystyy oppimaan melkein heti, kuinka vaippa vaihdetaan tai potilasta siirrellään vuoteessa, rutiiniksi se sitten tulee ajallaan.

Mitä näiden kahden viikon aikana olen päässyt tekemään ja näkemään? No, ihan perushommia sisältäen pesuja, vaippojen vaihtoa, syöttämistä, asentohoitoa, erilaisia lääkkeitäkin olen päässyt antamaan tai laittamaan (silmätippoja ja -voiteita, nenätippoja, peräruiskeita ja tietenkin per os annettavia lääkkeitä). Olen päässyt katsomaan ja ihan vähän osallistumaan haavahoitoihin, nähnyt PEG-letkun poiston, kanyylin laitonkin näin, samoin korvahuuhtelun.

Omaa potilasta, josta pitää tehdä kirjallinen hoitosuunnitelma, olen miettinyt ohjaajan kanssa, mutta vielä en ole päättänyt. Sellainen potilas, jolla olisi mahdollisuus jonkinasteiseen paranemiseen, olisi mukava. Tuolla on nimittäin potilaita, jotka tuskin koskaan muuttuvat vuodepotilaasta enää paremmaksi. Ja tietenkin pitäisi valita tehtävää varten sellainen potilas, josta minulle olisi hyötyä juuri tämän tehtävän kannalta.

Parin viikon aikana on saanut huomata, kuinka erilaisia vanhuspotilaat ovat muihin nähden. Tai siis eihän tuolla oikeastaan muita kuin vanhuksia olekaan, mutta olettaisin näin. Vanhukset tuovat tunteensa selvemmin esille. Heissäkin tosin on suuriakin eroja. Ja kuinka isoja eroja on potilaiden välillä muutenkin! Jo kaksi lyhyttä viikkoa ehtivät näyttää terveyskeskuksen elämää paljon. Pari kertaa olen melkein itkenyt ihan potilaiden (taikka omaisten) takia. Kuolemahan se on iso varjopuoli tässä työssä. Kivut myös.

Vainajan laittoon en ole päässyt (voiko sanoa päässyt?). Vielä.

Huomenna maanantaina on vapaa ja tiistaina iltaan. Keskiviikkona toivottavasti liikun jumpparin kanssa vähän kuntouttamassa potilaita ja torstaina onkin koululla laboraatiopäivä. Loppuviikko sitten meneekin taas täydessä työssä. Luulen, että ens viikko menee nopeasti, kun on vähän erilaista tekemistä ja sitten ollaankin jo harkan suhteen paremmalla puolella.