Nyt on kaksi harkan yövuoroa takanapäin. Otsikko ei siis ole mikään yök yök-juttu, vaan yöhoitajana toimimista.
Etukäteen ajattelin, että öistä tulee rankkoja, enkä jaksa millään valvoa. Tosin luulin myös, että yön aikana olisi ollut enemmän tekemistä. Valvominen meni siis melko kevyesti ja melko hiljaisiahan nuo yöt olivat. Paljon lueskelin kaikkea vuorojen aikana. Tuskin koskaan tulen lukemaan Tehy-lehteä niin tarkasti ;)
Yön kuvio tuolla terveyskeskuksen vuodeosastolla menee (kai aina?) samalla kaavalla. 21.15 alkaa vuoro raportilla ensin toisella osastolla ja sitten toisella. Kummallakin osastolla on yksi yökkö -joista ainakin toinen on sairaanhoitaja- ja tarpeen vaatiessa tekevät yhteistyötä, mutta periaatteena on tehdä töitä kumpikin omalla osastollaan. Työn tekeminen lähinnä tilanteen valvomista.
Raporttien jälkeen tehdään ensimmäinen kierto, hiljainen kierto. Eli käydään vähän tarkastelemassa nukkumistilannetta. Sitten yhdentoista aikaan pidetään osastojen yhteinen tauko toisessa kahvihuoneessa. Tietenkin kelloihin vastataan silloinkin, kuten muinakin hetkinä yön aikana.
Tauon jälkeen voidaan taas hieman kiertää. Kiertoja yön aikana tehdään tilanteen mukaan. Eli jos on hyvin huonokuntoisia potilaita käydään tilaa tarkistamassa useammin.
Neljän aikaan yöpartio tulee ja yököt pääsevät tekemään kierron pareina. Asentojen muuttamista, vaippojen vaihtoa. Viiden maissa kierretään aamukiertoa lähinnä niiden niiden potilaiden luona, missä on mittauksia. Ensimmäisenä yönäni oli paljon mittailuja: verenpaineita, lämpöjä ja verensokereita. Toisena yönä vain yksi verenpaine.
Aamuvuoro alkaa 7.00, jolloin aamuhoitajat tulevat ja aloitetaan raportti, jossa kerrotaan yön tapahtumista ja mittauksien tulokset. Toisen yön jälkeen pidin raportin (ensimmäisen raporttini koskaan!). Yön raportti koostuu lähinnä tiedoista, että kuka on nukkunut ja kuka ei. Tietenkin kerrotaa, jos on jotain normaalista poikkeavaa tapahtunu tai uusia potilaita tullut. 7.15 loppuu yövuorolaisten vuoro ja suuntana koti ja oma sänky.
Yövuoroista tykkäsin paljon. Huomaa, kuinka osaa jo käsitellä potilaita. Tekemistä ei kuitenkaan ole yhtä paljon kuin päivällä tai ei ainakaan yhtä rutiinimaisia hommia. Tätä lisää!
Yöllä on kuulemma "lupa" rentoutua, lueskella ja tehdä omia juttujaan. Etukäteen ajattelin, että lukea en ainakaan pysty, koska se jos mikä alkaa ihan varmasti nukuttamaan. Toinen on tietysti telkkarin katsominen. Kumpaakin pystyin tekemään, ihme kyllä.
Ihan mielenkiinnosta kyselen mielipiteitänne:
Saako yövuorossa nukkua?
Mitä teette yövuorossa pysyäksenne virkeänä tai edes hereillä?
sunnuntai, 7. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heh, hauskaa kun löysin sattumalta tämän blogin koska opiskelen samaa alaa ja samassa koulussakin, pari vuotta edellä tosin (eli kätilöjuttuja jo!). Mitä tohon yöjuttuihin tulee niin yövuorossa ei kyllä sais nukkua (työtähän siellä tehdään), tosin hiljaisissa öissä osastosta riippuen jos esim. kaks yökköä niin "torkutellaan", mutta nukkumaan en kyllä lähtis enkä oo siihen törmännytkään :) vaikea on pysyä välillä hereillä. Hyväksi oon havainnu netissä pyörimisen ja juttelemisen muiden yökköjen kanssa (surprse, surprise..) :) Kirjoja mä en oo ikinä öisin saanut luettua.. ja odota vaan kun on kiireisiä öitä (vuodeosastoilla harvoin) niin aika menee nopeesti.. varsinki sitte kätilövaiheissa ku vauvoja tulee kuvioihin :)
VastaaPoistaNo en minäkään nukkumaan kävisi, kun en torkkumaankaan. Sittenhän sitä väsyttää vieläkin enemmän. Yöt oli kivoja ja mitä enemmän tekemistä, sitä nopeammin aika menee.
VastaaPoistaKyllä niitä kätilöjuttuja jo kovasti odotellaan, mutta sieltä ne sitten tulee joskus :)
Moi!
VastaaPoistaTulinkin heti vastavierailulle!
Olen tehnyt paljonkin yövuoroja urani aikana. Asiakkaina oli kehitysvammaisia ja yöt meni siivillä, tekemistä oli niin paljon. Tapana oli pyykätä,siivota yms. asiakkaiden unen valvomisen lisäksi. Olen kuullut että joissain paikoissa voi torkkua ja jossain lastensuojelupaikoissa ihan nukkuakin.
Itse söin hyvin ennen työvuoroon menoa ja sitten yön aikana vielä toisen kerran. Jos rupesi väsyttämään niin pieni makea välipala auttoi taas jaksamaan.En pysty lukemaan tai tekemään esim koulutehtäviä, kuten jotkut tekee.
Tykkäsin kovasti tehdä yötöitä, luulen että yötöistä tykkäävät ovat oma "heimonsa".
Intoa opiskeluun!! Muistan kun olin ensimmäistä lastani synnyttämässä, sain kummaa voimaa kun vain ponnistaessa tuijotimme kätilön kanssa toisiamme tiukasti silmiin:)
Mukavaa, että blogilla on kurkistelijoita :) Innolla odotan, että pääsen jossain vaiheessa tekemään niitä ihan oman alan hommia. Tosin tässä vaiheessa kaikenlainen hoitotyö on mukavaa :)
VastaaPoistaHei! Miäkin olen löytänyt yhtäkkiä näitä kätilöksi-blogeja täältä (ajatuksena laittaa varmaan omakin pystyyn kohtapuoliin) ja rupeanpa seurailemaan sinunkin blogia :)
VastaaPoistaMun mielestä yövuorossa ei saisi nukkua, mutta nukahdin kyllä itsekin ekana yönä pöytää vasten joskus neljän jälkeen, mistä oma ohjaaja sitten ystävällisesti herätteli.. loppuyöstä ei kannata lukea mitään tylsää eikä asiatekstejä. Itse juon paljon kahvia/teetä, juttelen ja kyselen (jos vuorossa on muita hoitajia) ja luen vaikka jotain naistenlehteä, jos osastolta niitä löytyy..
Ja komppaan edellisiä kommentoijia että luultavasti kun kätilöhommiin päästään niin ei öissä enää oo tylsää ;) itsellä eka vauvailu, vastasyntyneitten teholla, on edessä tulevana syksynä.