Jopas on tökkivää tämä päivitys. Minä kun luulin, että olisin tosi ahkera blogin pitäjä. Toisin kävi. Tosin on jäänyt myös journalin (pidän nettipäiväkirjaa livejournalissa) päivittelytkin tosi vähälle tänä vuonna.
Nyt joudun siis tekemään ajassa hyppäyksen taaksepäin. Harkka meni loppuun asti oikein kivasti. Alkuhankaluuksien jälkeen rupes hommat rullaamaan ja kesäksi pääsenkin taas nauttimaan terveyskeskuksen arjesta, kun nappasin sieltä itselleni kesätyöpaikan :) Monta kertaa harkan aikana huomasin, että olen todellakin oikealla alalla. Tätä minä tahdon tehdä!
Näiden tunteiden vastapainona olikin sitten ne tuntemukset, että enpäs enää koskaan taida palata tänne harkkaan ja koulun voisin lopettaa tältä seisomalta. Tosin niitä tilanteita ei ollut useita ja tuntemuksiin on vaikuttanut myös se, että itsellä on ollut jo valmiiksi huono päivä. JA enhän minä aivan tällaista työtä varmasti ihan työkseni aio tehdä. Mutta mistäpä sen koskaan tietää...
Nyt koulussa ollaan taas oltu jo jonkin aikaa. Sisätautien lääketieteellinen tentti on takana päin, ne molemmat siis, 1 ja 2. Aika arpomista oli, mutta toivottavasti arvailin sitten edes oikein. Tenttiin luin Sisätautien ytimessä melkeinpä kannesta kanteen (jotain pieniä alueita oli jätetty pois ja itse jätin jotain pois).
Kirjat on kyllä kalliita! Siitä sitten ihan oma postaus myöhemmin.
Nyt ollaan koulussa istuttu melko pitkiä päiviä. Rankkuudesta kertoo se, että ilahduin oikein siitä, ettei lukujärjestyksessä ollut yhdellä viikolla kuin 8-16 päiviä ja vaan yksi päivä viiteen asti. Tosin on väleissä ollut sitten niitä lyhyempiäkin päiviä ja satunnaisia vapaitakin, mutta 8-18 päivät ovat kyllä tappoluokkaa.
Tällä hetkellä pyörii SIS-KIR-PEH-kurssi, infektioiden torjunta loppui ihan justiinsa tänään, kun sain viimeiset korvaukset tehtyä, anatomia 3 alkoi tällä viikolla ja terveydenhuollon tietotekniikkaakin löytyis.
Tenttejä on keväälle oikein kivasti. Tein aiemmin oikein listaa ja tältä se sitten näyttäisi:
22.3 Tautioppi
23.3 Kuvantamismenetelmät
31.3 Lääkelaskut I
7.4 PEH-lääkelaskut
21.4 PEH
Naistentaudit (lääk.)
30.4 Sisätaudit ryhmätentti
vko 18 AFy 3
19.4 Kirurgia (lääk)
vko 21 Kirurgia (hoito-osuus)
Ja joka välissä tietysti enemmän tehtäviä kuin ikinä jaksais tehdä.
Sain kirran harkkapaikan KYS:ltä naistentautien osastolta, joten sen takia ajattelin tuo naistentautien lääketieteellisen osion käydä tenttimässä. Olisi sitten jotain pohjia, kun menee syksyllä sitten harkkaan. Ärsyttää vaan, kun on sullottu tuo perioperatiivinen tentti samalla päivälle. Miten sitä muka kumpaakin ehtii oikein lukea? Jos mä sittenkin opiskelen noi leikkaussalihommat vaan Meredith Greyn ja kumppaneiden avulla? ;)
(Hei kertokaahan mulle, jos joku tietäis, että miten tämän blogin saisi levennettyä. Siis, että tämä alue, jossa kirjoitukset julkaistaan olisi leveämpi. Olen melko varma, että jotenkin sen voi tehdä, mutta enpä vaan osaa.) ----> Löysin ohjeet! Nyt tää on kiva :)
lauantai, 20. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti