maanantai, 16. elokuuta 2010

Harkkaa!

Huhuuh. Kirran vuodeosastoharkka alkoi. Naistentautien vuodeosasto kohteena. Ensimmäinen päivä meni työvuoroja kaikille meille kolmelle harkkalaiselle suunnitellessa ja vähän osastoon tutustuessa. Rapsalle pääsimme osallistumaan. Heti huomasi osastokohtaisen kielen, jota on todellakin alettava opettelemaan. Lääketieteellisiä termejä raportti täynnä. Onneksi naistentautien lääketieteelliset luettu. Ehkä pitäisi hieman kertailla.

Kaikki on niin erilaista kuin kesätöissä. Toisaalta paljon "nuorempaa", mutta toisaalta tilat ovat jotenkin vanhanoloiset ja paikka vaikuttaa ihmeelliseltä. Ennen harkan alkua odotin innolla, eilen tosin jännitin ihan tärinöissäni harkan alkua. Tänään alkoi kunnon ahdistus. Ihan kaikesta. KYS vaikuttaa melkoiselta sokkelolta. Melkein kartan tarvitsisi, että ulos löytää. Tai kyllähän ulos löytää, mutta löytääkö sisällä oikeisiin paikkoihin. No, ehkäpä saan luotua muille hauskoja työpäiviä, kun myöhästelen harva se päivä töistä eksyessäni käytäville ja joku joutuu tulla etsimään minua. Toivottavasti löytävät joka kerta...

Luulisin ahdistuksen menevän ohi. Menihän se ensimmäisessäkin harkassa. En toisaalta edes ymmärrä, mistä ahdistus johtuu. Tänään ei vielä edes päästy tekemään mitään, mitä pitäisi stressata. Ehkä tämä tietämättömyys ahdistaa. No, lähtötasokuvauksen ja harkan tavoitteita sain rustailtua ja lähetetty ohjaavalle opettajalle ja toiselle harkkaohjaajistani. Tähän harkkaan ei kuulu mitään suurta kirjallista tehtävää (eihän?!), mutta seminaaripäivää varten on keräiltävä tietoja infektioiden torjunnasta ja... no, jostakin muustakin asiasta.

Työvuorojen järjestely oli muuten homma ihan isolla H:lla. Vuorot jomman kumman harkkaohjaajan työvuorojen mukaan, ei paljon päällekkäisiä vuoroja meille kaikille kolmelle, ei liikaa yövuoroja ja vapaita pitäisi olla. Siinä sitä sitten söhlättiin, että saatiin kaikkien luentojen, seminaarien ja muitten jutskujen kanssa vuorot suurin piirtein reilaan. Luennot harkan aikana on kyllä viimeinen temppu! Pätkittäisiä päiviä ja viidessä viikossa pitäisi kuitenkin saada yhteensä 185 tuntia (sisältäen perehdytyksen ja neljän tunnin seminaarin) kokoon.

Tässä hieman osviittaa kaikille KYS:n rakennuksista:
Karttakuvan löytää Pohjois-Savon sairaahhoitopiirin sivuilta, tarkalleen ottaen osoitteesta:
http://www.psshp.fi/index.asp?tz=-3

0 kommenttia:

Lähetä kommentti