Askelta lähempänä ollaan taas vaihtoonlähtöä. Aiemmin olen kai lupaillut kirjoitella vaihtosuunnitelmistani. Tänään en siihen kykene, kun olen mennyt nappaamaan itselleni flunssan ja kuumekin taitaa nousta.
Kuitenkin, tänään kävimme juttelemassa taas kerran kv-vastaavan kanssa ja varmaa pitäisi olla, että Fudanin yliopisto ja lastensairaala saa kolme innokasta suomalaista kätilöopiskelijaa oppiinsa syksyllä 2011.
Nyt saa jo vähän innostua!
Ainiin, harkkakin loppui.
Moikka, lueskelin tätä blogia ja tuli vaan mieleen, että mites teillä on kielitaidon kanssa on vaatimukset? Itse opiskelen nyt myös kätilöksi ja olen lähdössä ensi syksyksi vaihtoon. Ongelmia vaan esim. Aasian kanssa siinä, että kieltä tulisi osata, että voi sinne lähteä..
VastaaPoistaMeille on luvattu englanninkieliset ohjaajat. Kieltä varmasti olisi todella hyvä osata, mutta myönnän, etten osaa juurikaan mitään. Ehkä jotain tärkeitä fraaseja tulee opeteltua lähempänä lähtöä, muuten en ajatellut kieliopintoihin (ainakaan Suomessa vielä) panostaa.
VastaaPoistaVarmasti oppimisen kannalta jokin maa, jonka kieltä osaa sujuvasti, olisi parempi paikka vaihdolle, mutta toisaalta erilaisen kulttuurin takia ainakin minä olen reissun päälle lähdössä. Oppimisesta viis ;) No ei nyt aivan, mutta varmastikin koulukaverit oppimisen kannalta saavat Suomessa paremman opetuksen.
Meilläkin muistaakseni esim. Mosambikiin vaaditaan jonkinlainen portugalin taito.
Ok! Meillä ei luvata enkunkielisiä ohjaajia. Jos teille luvataan ne, niin eihän siinä sitten mitään! Aika tylsää, ettei me saada sellasia :( Mulla ei taida rohkeus riittää lähteä yksinään (kukaan muu meidän luokalta ei lähtis) Aasiaan, ilman enkkua osaavaa ohjaajaa. Ehkä en sitten vaan ole tarpeeksi rohkea. Luulenpa, että nyt lähden Ruotsiin. Ei ehkä kovin eksoottista, mutta kielen kannalta jees ja onhan vaihto varmaan aina hieno kokemus :)
VastaaPoistaJos koulun kautta ei saa enkunkielistä ohjaajaa, on varmaan jotenkin mahdollista sumplia harkkajutut itse. Vaatii kyllä äärettömän määrän työtä, mutta ei varmaan täysin mahdotonta kuitenkaan. Ainakin omalla kohdallani ajattelin, että Euroopan sisällä olisi ehkä mahdollista hommailla täysin itse harkkapaikka (Aasiaan en edes yrittäisi ;)). En sitten tiedä, miten koulu (sopimukset, vakuutukset yms.) asiaan suhtautuisi.
VastaaPoistaEhdottomasti helpompaa kuitenkin lähteä koulun kautta.
Varmasti on Ruotsikin kokemuksen arvoinen ja vaihto on kuitenkin aina vaihto :)