torstai, 9. joulukuuta 2010

Sairas minä.

Ei ole iskenyt flunssa, eikä mahatauti (vielä).

Muistelin tässä sitä, kun olin joskus aivan varma, että minulla on aivokasvain, rintasyöpä tai jokin muu vakava sairaus. 

Jos janottaa tai joutuu käymään useammin vessassa, diagnosoin hyvinkin nopeasti itselläni diabeteksen. 

Haimasyöpä on syöpä vaarallisimmasta päästä. Osittain siksi, että se todetaan yleensä hyvin myöhään oireettomuutensa vuoksi. Silloin on jo usein liian myöhäistä. Entä jos minulla onkin se, kun ei ole oireita?

Onneksi unohdan "sairauteni" todella nopeasti. Ja enhän minä ihan oikeasti usko, että minulla näitä kuvittelemiani sairauksia on. 

Mutta entä jos...

Ei pitäisi luottaa siihen, että eihän se minun kohdalleni satu. 
Me kaikki olemme juuri niitä minuja, jolle ei koskaan tapahdu mitään pahaa.

tiistai, 7. joulukuuta 2010

1917

Eilen oli kuudes joulukuuta.

Suomi itsenäistyi 93 vuotta sitten, vuonna 1917.

Samana vuonna on perustettu Pohjois-Savon kätilöyhdistys.



http://www.suomenkatiloliitto.fi/

torstai, 2. joulukuuta 2010

Väkivallan hallintaa ja pari piikkiä

Minut ja viikonlopun vieton erottaa enää kolmisen tuntia Avekki-koulutusta, eli väkivallan hallintaa ja ennaltaehkäisyä. Kurssi on mielenkiintoinen. Kirjalliset tehtävät vähän pöhelöitä ja opettaja vaati, että omassa tekstissä on lähes kaikki diojen asiat (ja diojen tunnelma?!) huomioitu. Yleensä vaaditaan vähän omaa ajattelua. Vähän hämmentävää siksi. Noh, käytännön harjoittelutunnit ovat kivoja. 

Viime tunnilla harjoiteltiin maassa rajoittamista. Melkosen kätevää, sanoisinko. Ei muuta, kun kaksi rojahtaa rajoitettavat olkapäiden "päälle", yksi rajoittaa jalkoja ja neljäs sitten pitää päätä paikallaan tarpeen mukaan. Hauskahan noita on harjoitella, mutta tuleekohan ihan noin kuitenkaan toimittua tositilanteessa?

Otin kausi-influenssarokotteen ennen edellisiä Avekki-tunteja ja kipeä olkavarsi sitten rajoittikin vähän harjoittelua. Onneksi kaverit olivat hellävaraisia :P Viime vuonna pohdin jonkin aikaa, mitä teen sikapiikin kanssa ja lopulta päädyin sen ottamaan, ettei sitten minulta harkassa evätä mitään mielenkiintoisia juttuja sen takia, etten ole rokotetta ottanut. Eipä kukaan missään vaiheessa kysellyt, olenko piikitetty vai en. 

Kausi-influenssarokotetta, joka muuten sisältää possupiikin, annettiin meidän koululla vain riskiryhmiin kuuluville ja tiettyihin harkkapaikkoihin meneville. Ylimääräisiä sitten tuikkivat vähän kenelle sattuu. Ja minä sitten satuin olemaan yksi niistä. Tosin ilmeisesti Kiinaan meno vaikutti myös ja terveydenhoitaja suositteli rokotetta kyllä. Vai olisikohan  tylsyys terkkarille iskenyt, kun ketään ei silloin ollut jonossa? ;)

Kiinan vaihtoa varten olen tässä vaiheessa ottanut B-hepatiitista kaksi ensimmäistä osaa, Tetanusta tehostettu, kun muutenkin pitäisi heti ensi vuoden puolella. A-hepatiittirokotteen olen ottanut jo muutamia vuosia sitten. Lavantautia vastaan olla myös suojautumista mietitty, mutta sitä tässä kerkiää vielä pohtia. Mencevax-resepti (aivokalvontulehdus) odottelee hyllyssä.