Enemmän post.

Lisäjuttuja perioperatiivisesta harkkajaksosta tulee nyt vähän enemmän post.

Viisi viikkoa hujahti ihan yhdessä hetkessä! Viisi viikkoa Savonlinnassa, leikkaussaliympäristössä, toisten nurkissa, poissa kotoa ja koulustakin. Koulu siis alkoi tänään, mutta ehdottomasti tahdon palata vielä taaksepäin ja kertoa jotain leikkaussaliharkasta.

Savonlinnan keskussairaalassa on yksi leikkausyksikkö, jossa on kymmenen salia. Sairaalassa leikataan muutamia poikkeuksia (esim. sydänleikkaukset) lukuun ottamatta kaikkien erikoisalojen leikkauksia. Pääsin siis tutustumaan todella laajasti leikkaussalimaailmaan. Lähes kaikilta erikoisaloilta näin leikkauksia, mikä mielestäni oli huomattavasti paljon tärkeämpää kuin itse tekeminen. Tottakai tekemällä oppii ja paljon pääsin tekemäänkin, mutta viisi viikkoa menee suurelta osin tutustuessa, koska eihän meitä olla työhön perehdyttämässä. 

Ja todellakin pääsin sektioihin. Yhteensä kuuteen! Yhdessä olin jopa mukana assistenttina. Se oli aivan ehdottomasti koko tähänastisten opiskeluitteni kohokohta. Ensimmäistä kertaa olen jo niin lähellä sitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Vai haluanko sittenkään?

Yhden ainoan kerran on ajatus käynyt mielessäni, juurikin menneen harkan aikana. Haluanko sittenkään kätilöksi tai ylipäätään hoitoalalle? Ajatus meni nopeasti ohi (onneksi!) ja sektioihin pääseminen palautti innon hoitoalaa kohtaan. Mutta onko se välttämättä kätilön ammatti, mitä haluan harjoittaa tulevaisuudessa, sit en voi tietää vielä.

Viimeisellä harkkaviikolla tulin piipahtamaan Kuopiossa KYS:n ja Savonia AMK:n järjestämän kätilö leikkaushoitajana hätäsektiossa-koulutukseen. Kurssi alkaa varsinaisesti meillä myöhemmin, mutta aloitusseminaarin kävimme jo nyt. Minun osaltani sattui kyllä hyvään saumaan, olenhan juuri päässyt sektioihin ja nyt sain näkemääni yhdistettyä teoriatietoa.

Sain harkasta hyvät arvostelut ja erityisin tyytyväinen olin rakentavasta palautteesta. Sitä jotenkin kaipaa enemmän kuin hehkutuksia, jatkossakin. Mukavaa oli, mutta kouluunkin on kiva palata taas. Normaali koulussa istuminen on huomattavasti rennompaa (eli voi vähän torkkua...) kuin harkan tekeminen. Leikkuriharkka oli fyysisestikin raskas, koska niin paljon tuli seisottua paikallaan päivän aikana. Parhaimmillaan tai siis pahimmillaan seisoin lähes paikallani yli seitsemän tuntia työpäivästä. Selkä ei tykännyt harkasta, eikä niska-hartiaseutu sen paremmin.

Ystävänpäivän kunniaksi kävin ensimmäistä kertaa elämässäni luovuttamassa verta. Piikkikammo on todellakin tipotiessään ja näin minusta tulee säännöllinen verenluovuttaja.

Ihanaa ystävänpäivää! <3