Pitkän ajan jälkeen teen paluun Minusta tulee kätilö!:n pariin. Viimeisimmät kuukaudet on menny ihan hujauksessa. Kiinasta on kotiuduttu jo kolme kuukautta sitten. Kiinan jutuista en höpise enempää, koska mmmatkailee.vuodatus.netistä voi tiivistettynä koko reissun lukaista läpi, jos tahtoo.
Reissun jälkeen puskin vielä yhden harkan läpi ennen joululomaa (lue: töitä tk:n vuodeosastolla). Mielenterveys- ja päihdetyön harjoittelun pääsin tekemään Kuopion ensi- ja turvakotiyhdistyksen Amaliaan, eli päihdeäitien avokuntoutusyksikköön. Harkka jännitti paljon, mutta viisi viikkoa kului nopeasti, kohtasin uusia ihmisiä, opin uudenlaista tapaa tehdä töitä ja ennen kaikkea harkka herätti paljon ajatuksia. Vaikka ehdin Kiinassa ja vielä Suomeen paluun jälkeenkin vähän lomailla, olin aika loppu, kun vihdoin pääsin joululomalle.
Joululoma meni siis tuttuun tapaan töissä. Joulun rahakkaat yöt valvoin ja muutenkin loman aikana yökköilin paljon. Tykkään osastotyöstä pieninä annoksina tosi paljon :)
Loman jälkeen pitkästä aikaa koululle kuluttamaan penkkejä, aivoja ja hermoja. Paikallaan ei jaksais istua ollenkaan, on aivan liikaa tekemistä ja kaiken sen liian päälle vielä opparin työstäminen, lähinnä siis sen piip piip tutkimussuunnitelman kasaan repimistä. Mutta vaikka sellainen ärsyyntyminen ja tylsistyminen ja muutama muukin negatiivinen tunne on nostanut päätään, on tässä jotain hyvääkin: kätilöopinnot starttas heti alkuvuodesta! Eli nyt on aloitettu raskauden aikainen kätilötyö, synnytyksen aikainen kätilötyö ja naisten ja naistentautien hoitotyö. Lisäksi seksologiaa ja moniammatillisen yhteistyön harjoittelu. Moniammatillinen ollaan ihan näillä näppäimillä saamassa valmiiksi. Kuka uskoo, että kirjoitettiin raporttia 53 tuntia? ;)
Jes, ihana kun palasit! :)
VastaaPoista